12.9.2023
Tamperelainen kiinteistösijoitus ja -kehitysyhtiö Aare Invest on ostanut Tampereen
kaupungilta huhtikuussa Frenckellin rakennuksen. Frenckellin kiinteistö sijaitsee
Tampereen ydinkeskustassa, Tammerkosken rannalla, tontilla numero 1. Rakennuksen
bruttoala on 19 200 m2 ja se on alun perin rakennettu paperitehtaaksi vuonna 1785. Tällä
hetkellä punatiilinen rakennus on pääosin Tampereen kaupungin virastokäytössä.
Vuonna 2019 Tampereen kaupunki järjesti konseptikilpailutuksen Frenckellin myynnistä.
Aare Invest Oy osallistui Frenckellin kiinteistön konseptikilpailutukseen ja toukokuussa
2022 kaupunki teki lopullisen päätöksen Frenckellin myynnistä. Kauppa oli kaavaehtoinen
ja uusi asemakaava sai lainvoiman maaliskuussa 2023.
Tampereen kaupunki on kiinteistössä vuokralla kesään 2026 asti, jonka jälkeen Aare
Invest aloittaa kiinteistön saneeraustyöt. Tampereen Teatteri jatkaa kiinteistössä
vuokralaisena vuoden 2046 loppuun saakka.
“Frenckell on Tampereen kruununjalokivi. Tarkoituksemme on kunnioittaa ja jatkaa
kiinteistön mahtavaa historiaa. Näemme, että Frenckellin alue voi palvella tulevaisuudessa
entistä monipuolisemmin”, kommentoi Aare Investin toimitusjohtaja Marko Kuusisto.
Kilpailun kautta mukaan kehittämään Frenckellin tulevaisuutta
”Haluamme, että kaikilla on mahdollisuus osallistua Frenckellin kehittämiseen ja kertoa
mitä haluavat alueella tulevaisuudessa tehdä, kokea ja nähdä. Järjestämme ideakilpailun
verkkosivuillamme osoitteessa frenckell.com ja kutsumme kaikki mukaan kirjoittamaan
kanssamme Frenckellin uutta historiaa”, summaa Aare Investin hankekehitysjohtaja
Johanna Partanen.
Lisätiedot:
Marko Kuusisto, toimitusjohtaja, Aare Invest Oy
marko.kuusisto@aare.fi
mob +358 40 555 5413